16. lokakuuta 2019

Painetut laineet

Harjoittelimme harjoituspäähän painettuja laineita.
Ensin hius pestiin jonka jälkeen laitettiin muotoilutuotteet. Itse käytin geeliä niin kiharat tulevat kuivana paremmin esiin.

Hiuksiin tehtiin sivujakaus ja laineet aloitettiin paksummalta puolelta. Ensin tehtiin kolmio-osaan laine kamman avulla. Tämän jälkeen tehtiin aina yksi osa koko pään ympärille painamalla oikeaan suuntaan kammalla. Kiharoiden aaltojen pohjaan laitettiin aina kiharapuristin.
Tämän jälkeen hiuksien annettiin kuivua. Hiukset viimeisteltiin ensin harjaamalla läpi aukikampausharjalla ja sen jälkeen siistimällä lakalla ja kammalla.

Tekstissä kuvat kahdesta eri kerrasta, kun tein painetut laineet. Toisella kerralla laineet olivat jo todella paljon helpommat tehdä sekä kiharasta tuli kauniimpi.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pitkän tukan permanentti