11. joulukuuta 2019

Hiustenleikkuu kurssin kaksi hiustenleikkuuta asiakkaalle

Ensimmäisellä asiakkaalla oli hartioille saakka ulottuva luonnonkihara. Toivottiin eteenpäin pitenevää mallia sekä toivottiin ettei kihara laskeudu isoksi möntiksi latvoihin.
Aloitin niskasta porrastetusti ja leikkasin kaikki keskellä niskaa pystyosioissa, jolloin mallista tuli eteenpäin pitenevä. Sivut leikkasin nolla linjassa ehjällä mittapituudella. Pääliosat vielä kerrostin con cave tekniikalla. Kuivana kevensin hiuksia muotoilusaksilla.

Toisella asiakkaalla oli ylikasvanut malli. Hän toivoi tasamittaista polkkaa, mutta se ei vielä ollut mahdollista koska hiukset olivat liian lyhyet edestä.
Tein porrastuksen taakse ja tasasin sivuhiukset jonka mitan otin takaalta. Lopuksi siistin niskan trimmerillä ja keventelin kaikkialta. Tästä on helppo nyt lähteä kasvattamaan tasamittaista polkkaa.

9. joulukuuta 2019

Porrastusleikkaus asiakkaalle

Toiveena oli saada niska siistiksi sekä hiukset menisivät edestä pitenevästi.
Aloitin hiustenleikkuun takaa korkeasti porrastaen pystyosioissa. Kun olin korvan korkeudella leikkasin hiukset pystyosioissa yhdessä kohtaa keskellä vetäen sivussa olevat myös keskellä ja leikaten siinä. Kruunuosion tasauskerrostin. Sivut leikkasin ensin mittapituuden ohuelle osiolle ja sen jälkeen leikkasin pystyosioissa vetäen kaikki korvan kohdalle leikaten siin 45 asteen kulmassa, jolloin muotolinjasta tuli ehjä. Otsahiukset leikkasin pyöristetysti. Leikkasin otsan keskikohdalla kaikki jolloin otsahiukset pitenivät sivuille. Lopuksi kuivasin, rajasin niskan sekä ohensin reilusti ohennussaksilla latvoista erityisesti takaosassa.

BC Fibre Clinix - hoito sekä tasausleikkaus

Aloitin hoidon arvioimalla hiukset. Hiukset olivat vaalennuksista rakennevaurioituneet sekä kuivat. Hiukset eivät olleet hennot joten valitsin BC Fibre Clinixin Tribond Treatment for Coarse Hair. Tähän lisäsin 2 painallusta Repair Boosteria, 2 painallusta Moisture Boosteria sekä yhden painalluksen Smooth Boosteria.
Ensin pesin hiukset Clinixin shampoolla ja sen jälkeen levitin hoitoseoksen pääasiassa latvoihin ja annoin vaikuttaa 10 min samalla hieroen. Tämän jälkeen huuhtelin hoidon pois ja levitin hiuksiin vielä jätettävän hoitoaineen sekä öljyä latvoihin.
Tasausleikkasin hiukset myös samalla jonka jälkeen kuivasin ja tarkistelin hiuksien latvat.

BC Fibre Force Bond Connecter - hoito

Ennen hoitoa hiukset olivat kuivat sekä rakennevaurioituneet entisistä vaalennuksista. 
Aloitin hoidon niin, että sekoitin 30 ml BC Fibre Force vahvistavaan voiteeseen BC Fibre Force Bond Connector Infusion tuubin. Levitin seoksen kuivaan tukkaan. Jouduin tekemään tämän annoksen vielä kahteen kertaan. Annoin vaikuttaa 10 minuuttia.
Kun hoito oli vaikuttanut emulgoin ensin pesupaikalla ennen huuhtelua. Huuhtelun jälkeen pesin hiukset BC Fibre Force vahvistavalla shampoolla.
Pyyhekuivasin hiukset jonka jälkeen levitin enimmäkseen latvoihin BC Fibre Force vahvistavan suojavoiteen. Tyveen levitin saman sarjan seerumia sekä suihkutin lopuksi hiuksiin hoitosuihkeen tältä sarjalta.
Hiuksista tuli pehmeät ja paremman näköiset. Hiuksista ei kuitenkaan tullut niin liukkaan oloiset kuin ehkä muista hoidoista.

Kaksi asiakastyötä hiustenleikkuu kursilla

Toisella asiakkaallani hiukset olivat jo todella paljon kasvaneet mallistaan ja sen takia hiuksista sai lähteä paljonkin mittaa. Toiveena oli, että korvat saivat tulla näkyviin, mutta pulisonki saisi olla lyhyt sekä ohut.
Pesun jälkeen aloitin hiusten leikkuun takaa. Tein aika korkean porrastuksen niskaan. Otin taakse aina vaakaosion, jossa leikkasin pystyosioissa. Takaraivon korkeimmalla kohdalla lievensin porrastusta.
Seuraavaksi siirryin sivuille, johon otin ohuen vaakaosion ja leikkasin korvallisen. Tämän jälkeen etenin ylös pystyosioissa ja matalasti porrastaen. Tämän jälkeen leikkasin otsatukan. Lopuksi tarkistin nostamalla hiusosiot kohtisuoraan ylös, jotta mitta on sama molemmilla puolilla. Rajasin niskan sekä kevensin kuivana muotoilusaksilla. Keventäessä sai olla varovainen, sillä asiakkaalla oli todella hento sekä ohut hiuslaatu.

Toinen asiakkaani toivoi polkkapituista mallia, jonka hän saisi työpäivän ajaksi kuitenkin kiinni. Muotolinja ei saanut myöskään olla ehjä, sillä asiakas kertoi, että ennen hius on latvoista alkanut sojottamaan helposti, sillä hänellä oli todella paksu hiuslaatu.

Aloitin leikkaamisen takaa. Tein ensin muotolinjan, jonka jälkeen leikkasin lievästi porrastaen sekä sivuille pitenevästi (leikkasin pystyosiot keskellä takaraivoa). Sivuihin leikkasin ensin muotolinjan eteenpäin pitenevästi ja tämän jälkeen sivuhiukset hieman porrastaen. Latvat pointtasin sekä kävin läpi muotoilusaksilla, että sain latvoista mahdollisimman kevyet.

Molemmat leikkaukset olivat vanhoja tuttuja, mutta jokaisella on erilainen hiuslaatu, joten aina oppii lisää hiuksesta ja miten se käyttäytyy. 

21. marraskuuta 2019

Lyhyt naisten tukan leikkuu

Käytin leikkuussa porrastusleikkausta, kerrostusleikkausta tasaisella kehällä sekä saksikampatekniikkaa. 


14. marraskuuta 2019

Miestenhiustenleikkuu työharjoittelussa saksilla


Aloitin leikkaamisen päältä, johon tein pituusmitan pystyosioon. Leikkasin pääliosan vaakaosioissa mittapituuden mukaan. Sivut leikkasin ylöspäin piteneväksi ja kiersin näin koko pään. Leikkasin niskan myös samalla tavalla.
Tasasin "otsahiukset", jotta ne asettuvat paremmin sekä vedin ohimolta hiukset kasvoihin päin ja leikkasin suoraksi. Pulisonkeihin jätin vähän pituutta. Lopuksi rajasin niskan ja korvien rajat jonka jälkeen kävin vielä hiukset läpi muotoilusaksilla. 
Lopputuloksesta unohdin ottaa kuvan ja asiakas ehti jo lähteä. 

13. marraskuuta 2019

Töissä toteutettu miesten hiustenleikkuu koneella

Aloitin hiustenleikkuun ajamalla sivuilta 6 ml tallalla sivut siihen kohtaan, missä oli asiakkaan korkeimmat kohdat. 
Tämän jälkeen leikkasin pystyosion edestä taakse mittapituuden. Tällä mitalla leikkasin vaakaosioissa päälliosan. 
Sivut leikkasin ylöspäin pitenevästi pystyosioissa ja kiersin näin koko pään. 
Asiakas halusi, että koneleikkausta nostetaan ylemmäs, joten leikkasin viel sentin verran ylemmäs koneella. 
Yhtymäkohda (kone ja saksileikkauksen) rajan yhdistin käyttämällä leikkauskampaa sekä muotoilusaksia. 
Lopuksi siistin vielä rajat koneella. Tarkistin vielä ohimokohdalla vetämällä hiukset eteenpäin.


28. lokakuuta 2019

Miten hoitoaine toimii? - tehtävä


Hoitainetta kannattaa käyttää, koska se helpottaa hiusten kammattavuutta, parantaa hiusten kiiltoa sekä hoitoaine saa hiukset tuntumaan paremmilta.
Hoitoaineet jaetaan neljään eri kategoriaan niiden käyttötarkoituksien mukaan. Hoitoaineet jaetaan nopeisiin, syvähoitaviin, jätettäviin sekä poishuuhdeltaviin.
Kun hiukset ovat kuivat, ne ovat myös negatiivisesti varautuneet. Hiuksista tulee pörröiset ja sähköiset. Hoitoaine on positiviiset varautunut ja, kun se viedään negatiivisesti varautuneeseen hiukseen, tilanne neutralisoituu. Hoitoaine ei kuitenkaan pysyvästi korjaa tilannetta vaan positiivinen varaus huuhtoutuu pois pesuissa.
Mitä vaurioituneempi hius on, sitä enemmän se tarvitsee hoitavia aineita. Pelkät kosteuttavat aineet ei välttämättä riitä vaan hius tarvitsee kalvonmuodostajia, jotta hius tuntuisi ehjältä. Eniten positiivisia varautuneita ainesosia hoitoaineessa on kationit, jotka on kalvonmuodostajia ja ne kiinnittyvät hiukseen, jolloin hiuksesta tulee sileät ja pehmeät.



Lähteet:
https://theseus.fi/bitstream/handle/10024/136062/raaka-ainetietoutta%20parturi-kampaajille%20PDF.pdf?sequence=1


Miten shampoo pesee? - tehtävä


Shampoo poistaa lian hiuksesta ja hiuspohjasta. Eri shampoot voivat myös vähentää hilseilyä tai kosteuttaa päänahkaa. Shampoon tensiidit pääsevät hiukseen kun hius on märkää, jolloin lika kiinnittyy tensiideihin. Silloin kun shampoo huuhdellaan pois, myös tensiideihin kiinnittynyt lika huuhtouhuu hiuksesta pois.

Tensiidit muodostuvat miselleistä, joka on siis öljyn ja veden liuotinyhdistelmä, joka kiinnittyy likaan.

Tensiideiden lisäksi shampoossa löytyy liuottimia, pinta-aktiivisia aineita (joihin tensiidit kuuluvat) kuten vaahdonmuodostajia, viskositeetinsäätäjiä, hoitavia-aineita, opalisoivia aineita, pH:n säätäjiä, säilöntäaineita, väriaineta ja hajusteita.

Shampoossa olevat vaahdonmuodostajat ovat pinta-aktiivisia aineita. Vaikka shampoo vaahtoutuisikin paljon, se ei vaikuta shampoon pesutehoon. Shampoon vaahto auttaa shampoon levityksessä ja se kertoo, missä hiuksissa on jo paljon seebumia, sillä seebumi vähentää vaahtoutumista.



Lähteet:
https://theseus.fi/bitstream/handle/10024/136062/raaka-ainetietoutta%20parturi-kampaajille%20PDF.pdf?sequence=1

Omat muistiinpanot

Tehohoito lämmössä

Aloitin ensin analysoimalla hiukset.
Hiuspohja on terve ja normaali. Ei ollut rasvainen taikka kuiva eikä löytynyt hilsettä.
Hiusten pituudet olivat rakennevauroituneet aikasemmista vaalennuksista ja sävytteistä. 

Valitsin hoidoksi schwarzkopfin bonaqure hoidon repairin. Pesin ensin hiukset dualsensesin rich repairilla. Paikalla selvitin hiukset ja ositin hiukset ristiin. Tämän jälkeen levitin siveltimellä kupista hoidon aloittamalla osion päältä vaakaosissa. Kun hoito oli levitetty melkein koko päähän laitoin höyrykoneen lämpenemään ja levitin sen jälkeen loppuihin hiuksiin hoidon.
Höyrykone asiakkaalle ja annoin vaikuttaa koneessa 15 min.
Kun höyrykone oli valmis, hieroin vielä paikalla päätä. Tämän jälkeen huuhtelin pois.
Ennen föönaamista levitin pestyihin hiuksiin blondes amd highlights color lock serumin ampulista. Föönauksen jälkeen hiukset tuntuivat pehmeiltä silkkisiltä ja latvat olivat sileät.





Höyrykone

Luukku auki
Vesi ei nollan alapuolella mitassa. 
Ykköseen asti.
Kansi kiinni.
Päävirta jalassa. Siitä laitetaan päälle.
Paneelista laitetaan aika. Sen jälkeen painetaan start. 
Laitteesta voi säätää myös lämpötilaa. Lämpötilan voi laittaa puoleen väliin kun laittaa asiakkaalle. 
5 min jälkeen voi tarkistaa asiakkaalta että onko liian kuuma. Jos liian kuuma, voi edestä aukaista luukun josta ylimääräinen höyry poistuu.



16. lokakuuta 2019

2x Miesten hiustenleikkuu työpaikalla

Suoritin kaksi miesten hiustenleikkuuta työpaikallani, jossa olen harjoittelussa.
Ensimmäinen työ oli perus miesten leikkuu.
Aloitin hiustenleikkuun päältä johon tein pysyosioon mitan. Leikkasin vaakaosioissa oman hiusosionsa päällä (mitan tein pystyosioon). Sivut leikkasin porrastetusti ympäri päätä. Siistisin niskat ja korvan tauksen. Tarkistin myös ohimolahdekkeet vetämällä ne kasvoihin päin. Kävin kaikki hiukset läpi ohennussaksilla hiusten latvoista.

Toisen hiustenleikkuun aloitin ensin ottamalla koneella 3ml tallalla korkeimpaan kohtaan. Tämän jälkeen tein taas mittapituuden pystyosiossa päälaelle. Leikkasin vaakaosioissa oman osionsa päällä niin, että hiukset pitenivät toiselle puolelle. Otsahiukset leikkasin toiselle puolelle pitenevästi niin, ettei ne tulleet silmille. Siistin koneen kanssa loput sivut vapaalla kädellä. Jouduin nostaa hieman korkeimman kohdan rajaa, sillä asiakas ei pitänyt tupsuista hiusrajalla. Lopuksi kävin hiukset läpi ohennus saksilla ja siistin rajat.




Hääkampaus valkeilla

1.tyvikreppaus 
2. Osiointi: hiusrajat, pääliosaan suorakulmion muotoinen osa, ohimot ja kruunun alue. 
3. Aloitetaan niskaosiosta ja edetään ylös 
4. Osio kiharretaan piippausraudalla 
5. Kiharrettu osio muotoillaan käsin siten, että osio kulkee vasemman käden etu- ja keskisormen välistä. Oikealla kädellä osioista nypitään pienempiä osioita, jotta pinnasta saadaan aktiivinen 
6. Pidennyslisäke kiinnitetään, kiharretaan ja muotoillaan käsin 
7. Työ etenee osio ja kihara kerrallaan kohti päälliosaa. 
8. Korvan korkeudella kiinnitetään valkki 
9. Kiharrettuja osioita pinnitetään valkkiin löyhästi. 
10. Kiinnitettyjä osioita nypitään, jotta pinta on aktiivinen. 
11. Kruunun alueen tyvi tupeerataan ja muotoillaan käsin ilmavaksi, pinnasta nypitään aktiivinen. Apuvälineenä voi käyttää hengetöntä pinniä. 
12. Edetään päälliosan suorakulmio-osioon ja kiharretaan se, pinnitetään valkkiin. 
13. Sama tehdään sivuille.





Painetut laineet

Harjoittelimme harjoituspäähän painettuja laineita.
Ensin hius pestiin jonka jälkeen laitettiin muotoilutuotteet. Itse käytin geeliä niin kiharat tulevat kuivana paremmin esiin.

Hiuksiin tehtiin sivujakaus ja laineet aloitettiin paksummalta puolelta. Ensin tehtiin kolmio-osaan laine kamman avulla. Tämän jälkeen tehtiin aina yksi osa koko pään ympärille painamalla oikeaan suuntaan kammalla. Kiharoiden aaltojen pohjaan laitettiin aina kiharapuristin.
Tämän jälkeen hiuksien annettiin kuivua. Hiukset viimeisteltiin ensin harjaamalla läpi aukikampausharjalla ja sen jälkeen siistimällä lakalla ja kammalla.

Tekstissä kuvat kahdesta eri kerrasta, kun tein painetut laineet. Toisella kerralla laineet olivat jo todella paljon helpommat tehdä sekä kiharasta tuli kauniimpi.




Silmukkatekniikkakampaus; kumilenkillä ja ilman

 Aloitimme ensin tekemällä siistin pinnan harjaamalla ja kiinnittämällä takaraivoon kumilenkkipinni tekniikalla ponnarin. Tämän jälkeen silotimme hiusten pinnan. 
Sen jälkeen jaoin pompulan hiukset viiteen looppiin. Jokainen looppi tupeerattiin ja silotettiin ja taivutettiin rullamuotoon omalle kohdalle. 
Hiusten loppuosista tehtiin eri suuntaan rullat. Lopuksi työtä siistittiin ja siloteltiin ja kiinnitettiin koriste sekä pinnitettiin. Haastavaa oli saada pinnasta sileä sekä siisti.
Tein myös kampauksesta oman variaation, jossa käytin kahta ponnarikiinnitystä.
Tein myös silmukkatekniikkakampauksen ilman ponnarikiinnitystä, jossa myös siloitettiin päälliosa ja kiinnitettiin osa hiuksista pinneillä takaraivoon. Vapaista hiuksista tein silmukoita ja kiinnitin pinneillä.




Pitkän tukan permanentti