20. maaliskuuta 2020

Etäehtävä juhla- ja teemakampaus: juhlakampaus kiharapohjatyöllä

Aloitin kampauksen tekemisen kiharoilla. Katsoimme Kevin Murphyn tutoriaalivideon beach wavy - kiharoista. Jaotukset olivat aika suuria eikä tarvinnut olla niin tarkka osituksen kanssa. Tein ensin jakauksen hieman toiselle puolelle ja lähdin kihartamaan.
Otin jakauksen toiselta puolelta ison vaakaosion ohimon kohtaa ja kiharsin tämän koko osion kerralla pitäen rautaa vaakana. En vääntänyt hiuksen tyveä tai ihan latvaa kihartimeen. Tämän jälkeen kiharsin loput toiselta sivulta ensimmäisen osion alapuolelta. Toisen puolen kiharsin samalla tavalla.
Takana otin ison vaakaosion kruunuosiosta ja kiharsin koko osion kerralla. Tämän jälkeen jaoin takaosan pystyosana kahteen osaan ja molemmista osioista vielä puoliksi vaakaosassa ja kiharsin nämä neljä osaa omanaan.
Kun kiharat olivat jäähtyneet kampasin kiharat sormien avulla.
Tämän jälkeen aloitin kampauksen tekemisen.

Päätin tehdä kiharaisen nutturakampauksen niskaan. Aloitin niin, että olin vaakaosion niskaan niin, että niskaan jäi noin sentin kokoinen vaakaosio. Tämän latvan tupeerasin, johon kiinnitin valkin pinneillä. Tämän jälkeen aloin kiinnittämään valkkiin kiharaosia. Kruunuosion tupeerasin ja kieputin pystyosioittain, jotta pinnasta tulisi rennompi. Kiinnitin kruunuosion hiukset valkin päälle. Pidemmälle jakauksen puolelle tein ranskanletin ja toiselta puolelta jätin ohimon vierestä hiuksia auki. Kiinnittelin kaikki loppu kiharat valkkiin kiinni ja asettelin kiharoita. Halusin vielä kiinnittää koriseen tuomaan kampaukseen juhlallisuutta.
Lopuksi siistin mahdollisimman paljon pintaa.

Käytin työssäni kiharrinta sekä kiharoiden alle suihkutin Goldwellin Curly Twistiä. Käytin lakkaa pienten hiusten kiinnittämiseen. Tupeerauksessa käytin tupeerauskampaa sekä pinnan siistimiseen kolme piikkistä "kampaa".

19. maaliskuuta 2020

Etäopetus 19.3. MITEN MINÄ ONNISTUN?

Olen opiskeluni aikana kokenut niin onnistumisia kuin pettymyksiäkin. Muistan kertoja, jolloin hiukset ovat onnistuneet ja asiakaskin on ollut tyytyväinen. Varsinkin silloin olen kokenut onnistumisen tunnetta, kun hiustenleikkuu on onnistunut täydellisesti, koska muoto on ollut täydellinen, hiukset ovat asettuneet kunnolla sekä hiustenleikkuu ei ole vaatinut erillisiä sähläyksiä vaan on ns. leikannut menemään. 
Olen kokenut myös onnistumisen tunteita, kun jostain väristä on tullut aivan täydellinen. Silloin esimerkiksi, kun olen itse ollut hieman epävarma lopputuloksesta ja kuivauksen jälkeen jälki on ollut täydellinen.
Tilanteissa, jossa olen kokenut onnistuvani, on ollut ne tilanteet, kun ehken ole täysin luottanut itseeni työn suhteen. Olen ollut ehkä hieman epävarma tilanteesta sekä en ole ollut täysin varma omista taidoistani. Työskentelyn ja näiden kaikkien epäröivien tunteideni jälkeen, kun nään lopputuloksen, ja kuinka hienosti olen onnistinut, se jos mikä tuo parhaimman onnistumisen tunteen.
Myöskin ne kerrat ovat olleet tähtihetkiäni, kun olen innoissani suunnitellut työtäni ja saanut hienon inspiraation, mitä haluan lopputuloksen olevan. Kun lopputulos on sen jälkeen juuri sellainen, kun olen sen suunnittelut ja se onnistuu, on parhaita tunteita ikinä. Kun palavasti haluat tuoda osaamistasi esille ja se onnistuu niin kuin sen mielessäsi olet suunnitellut, niin siinä on sitä, mitä kutsun onnistumiseksi. 

Eräs kampaus oli sellainen, kun olin varma, etten saisi siitä sellaista, kun olin suunnitellut, koska hiukset eivät olleet riittävän pitkät sekä kouluaika alkoi hupenemaan. Aloin kuitenkin toteuttamaan suunnitelmaani rauhassa ja ihmetyksessäni huomasin, että sain aikaan kauniin kampauksen, joka oli tehty suunnitelman mukaisesti sekä ajallaan.

Parhaimmat onnistumisen kokemukset olen saanut, kun olen toteuttanut asiakkaalle vaalennusvärjäystä raidottamalla, koska vaalennus on itselle kaikkein lähimpänä sydäntäni. Myös se, että näkee, kuinka paljon on kehittynyt näinkin vaikeassa osa-alueessa ja se onnistumisen tunne, kun osaa sen ja onnistuu. Varsinkin onnistuminen sinulle tärkeässä asiassa tuo aivan mahtavan tsempin itselleen sekä halun kehittyä lisää, jotta onnistuu myös jatkossakin. 

Näissäkin onnistumisissa olen päässyt sellaisiin lopputuloksiin mielestäni vain, kun olet uskonut itseeni sekä myös harjoittelu. En voi enempää painottaa sitä, että olen saanut onnistumisen kokemuksia vain sillä, että olen harjoitellut ja harjoitellut lisää, jonka kautta olen kehittynyt työssäni ja huomannut sen, että harjoittelullani on ollut jotain hyötyä. Myös sekin on auttanut työskentelyssä, että asiakas on ollut luottavainen taitoihin sekä positiivinen. Kun asiakaskin on varma, että osaan, vaikuttaa vahvasti lopputuloksen onnistumiseen.
On joitakin kertoja, jolloin itse en ole ollut ihan tyytyväinen lopputulokseen tai työskentelyssä on vierähtänyt aikaa sekä se on hieman takkuilut. Näinä kertoina onnistuminen on tullut asiakaspalveluhetkestä. Asiakkaan kanssa on syntynyt hyvä yhteys, jolloin asiakas toivoo, että pääsisi ensi kerrallakin juuri sinun penkkiisi. Ne kerrat ovat saaneet itselleen onnistumisen tunteen, sillä olet tehnyt sentään jotain oikein, että juuri tämä asiakas on ollut henkilökohtaisesti kiitollinen juuri minusta, kun minä olen juuri palvellut häntä eikä kukaan muu. Nämä kerrat ovat mielestäni vielä henkilökohtaisempia kiitoksia, kuin ne, kun onnistut työssäsi fyysisesti. 

Niin paljon, kun on tilanteita, jossa onnistuu, on myös yhtä paljon tilanteita, jossa epäonnistuu. Hiustenleikkaus ei olekaan mennyt niin kuin piti, vaan tarkastaessa löytyy liian paljon kohtia, mitkä on mennyt vikaan, että tekisi mieli aloittaa ihan alusta. Hiusten värjäyksissä esimerkiksi hius ei ole vaalentunut tarpeeksi, harmaa ei ole mennyt piiloon tai yksinkertaisesti asiakas ei ole ollut tyytyväinen lopputulokseen. Pahin epäonnistumisen tunne on mielestäni se, kun asiakas ei ole ollut tyytyväinen. Sillä, vaikka itseni mielestä en ole onnistunut jossain kohtaa työssäni, ei asiakas välttämättä tiedä sitä tai se ei häntä haittaa. Näitäkin tilanteita on tullut kohdattua asiakaspalvelutyössä. Jos epäonnistuminen on jossain määrin korjattavissa, tietenkin olen sen korjannut, tai ehdottanut uutta aikaa asiakkaalle, jolloin asia korjataan. Kun mielestäni työstä tuli huono ja asialle ei voi mitään tai sitä ei voi konkreettisesti korjata, on minun vain pitänyt käsitellä asia. Mietin, että joka kerta ei voi onnistua ja ensi kerralla osaan ottaa tämän asian huomioon enkä toista enää samaa virhettä uudelleen. Jokainen epäonnistuu joskus eikä kukaan ole koskaan täydellinen. Olen huomannut, että epäonnistumisia tulee vähemmän, kun keskityn työhöni täysillä enkä hoppuile. Myös työn onnistumiseen auttaa se, jos esimerkiksi teen sellaista työtä, jonka olen joskus tehnyt ennenkin, kun muistelen mielessäni, millä tavoin onnistuin siinä hyvin, kun muistin tietyt asiat. Virheistä voi oppia ja niitä kannattaa mielestäni käydä läpi, jotta niistä oppii ja muistaa välttää ne virheet ensi kerroilla. 

18. maaliskuuta 2020

Juhla- ja teemakampauskurssi: kampausvideot ja variaatio

Ensimmäiseksi videoksi valitsin siistin nutturakampauksen, jonka pystyy tekemään näyttäväksi parilla helpolla niksillä.

Toiseksi videoksi valitsin punontakampauksen, mitä en ainakaan itse ole päässyt ikinä harjoittelemaan. Punontapinnan tekeminen näyttää haastavalta, mutta videolla näytetään, kuinka helposti se tapahtuu.

Viimeiseksi videoksi halusin valita kampauksen, joka on myös hieman auki. Videolla tehdään tuttu letin avulla kukkanen, mutta tämän näköistä lettitekniikkaa en olekaan päässyt ikinä kokeilemaan. Yksinkertaisella letillä saadaan uutta ilmettä pienellä lisälläl.

VARIAATIO:

Päätin tehdä ensimmäisen videon kampauksen, sillä sen tekniikka kiinnosti minua paljon.
Aloitin kampauksen tekemisen niin, että kreppasin kruunuosion tyveä, jotta ponnarista tulee sileä ja kookas. En kuitenkaan krepannut etuhiuksia, sillä halusin saada kampaukseen sileän pohjan.
Tämän jälkeen tein pohjatekniikkana tupeerausta, jotta saan ponnariin kaikki hiukset kerättyä sekä pinnasta saa helpommin sileämmän.

Ennen ponnarin kiinnitystä silitin hieman kampauksen pintaa. Ponnarin kiinnitykseen käytin ponnaria sekä kahta pinniä. Päätin omaan variaatiooni kiinnittää ponnarin kruunuosioon, jotta kampauksen painopiste olisi pään korkeimmassa kohtaa ja saa kasvon piirteet kauniimmiksi. Kun olin saanut ponnarin kiinnitettyä, kävin koko pään läpi ja silitin pinnan.
Tämän jälkeen vedin ponnarin latvan läpi ponnarin alta, jonka jälkeen aloitin tekemään reunalettiä ponnarin häntään. Otin lettiin mukaan hiuksia vain ponnarin puolelta.
Kun letti oli tehty, kiinnitin sen pienellä kuminauhalla.
Kiinnitin letin toiselle puolelle ponnaria ja kiinnitin letin kiinni pinneillä. Häntä osan taitoin nutturan sisälle. Lopuksi silitin pintaa ja yritin parhaani napata pieniä irtohiuksia ja silitellä niitä kampaukseen kiinni. Lisäsin vielä koristelut toiselle puolelle nutturaa.


Käytin kampauksen tekoon näitä välineitä. Lakka ei kannata olla liian vahvaa, sillä silloin kampauksen pinnasta tulee helposti kova, jos sumuttaa vahingossa liian läheltä. Käytin myös hieman kiiltosuihketta, koska sillä saa lisää kiiltoa kampaukseen.
Neljä piikkinen pää kammassa auttaa kampauksen silottamisessa ja tupeeraukseen käytin tupeerauskampaa. Kampausväline auttoi hiuksen pujottamista ponnarin läpi. Lapioharjan avulla sain kaikki hiukset kerättyä ponnariin.

Kampaus onnistuin muuten hyvin, mutta hiukset eivät tulleet kunnolla ponnarin läpi, jolloin ponnarin hännästä jäi vain pieni osa lettiä varten, jolloin nutturasta tuli liian pieni.

11. maaliskuuta 2020

Kampaajapalveluiden näyttötyöt

Naisten hiustenleikkuu porrastaen:

Aloitin leikkauksen niskasta, johon otin vaakaosion jota leikkasin pystyosioissa porrastetusti kämmen puolelta leikaten. Etenin vaakaosioissa nuppiluun kohdalle, jonka jälkeen kerrostin samalla pituudella kruunuosioon asti. Tämän jälkeen leikkasin korvalliset korvan päälle ja sivut porrastin myös. Pulisongit leikkasin hieman eteenpäin piteneväksi ja niiden kohtaa leikkasin porrastuksen vetämällä osion hieman korvaa kohti. Pääliosaan tein mittapituuden jonka otin kruunuosiosta. Leikkasin pääliosan tällä mitalla vaakaosissa ja tarkistin ohimon kohdilla että kehä yhdistyi. Varmistin, että etuhiukset eivät tule silmien päälle. Föönasin käyttäen muotoiluvaahtoa ja pyöräharjaa. Muotoilun jälkeen kävin hiukset läpi ohennussaksilla. Niskan sekä korvallisen rajat kävin läpi vielä pikkukoneella. 

Naisten hiustenleikkuu porrastaen & kerrostaen:

Aloitin leikkuun niskasta johon otin vaakaosion. Leikkasin koko vaakaosion pysyvällä mitalla keskellä porrastaen, jotta mallista tulisi eteenpäin pitenevä. Näin leikkasin nuppiluulle asti. Sivut leikkasin niin, että tein mittapituuden ja leikkasin kaikki sivuhiukset pysyvällä mitalla porrastaen korvan kohdalla. Tein kerrostuken käyttäen concave tekniikkaa. Otin jakauksen toiselta puolelta kolmiomaisen osan ja nostin hiukset kohtisuoraan ylös vaakaosiossa, jossa leikkasin kaikki tämän osion hiukset. Näin tein jokaiselle osalle. Lopuksi tarkistin jakauksen molemmin puolin, että kehät yhdistyivät. Laitoin föönauksen alle hieman föönausnestettä ja föönasin luurankoharjalla. Lopuksi keventelin paksut kohdat sekä latvat muotoilusaksilla. Niskan rajasin siistiksi pikkukoneella. 

Kampausrullakampaus:

Pesin hiukset ennen rullaamista. Aloitin rullauksen edestä, johon laitoin rullat pystyyn, ettei kampaukseen jää herkästi rajoja rullista. Tämän jälkeen rullasin rullat vaakaosioissa jakauksen puolin ylijännitteisesti yhdet rullat ja tämän jälkeen normaalijännitteisesti. Kun tulin kruunuosioon, rullasin rullat vaakaosissa kohti niskaa. Päälle ylijännitteisesti ja sen jälleen normaalijännitteisesti. Tässä vaiheessa olisin laittanut kampausverkon, jos sellainen olisi ollut. Laitoin kuivauskoneeseen ja tarkistin 15 min päästä oliko hiukset kuivat. Tämän jälkeen purin tullat ja tupeerasin hiukset aina siitä kohtaa, missä rulla vaihtui ja varovasti kampasin siistiksi. Lopuksi asettelin kampauksen lakalla.

Tasausleikkaus (line-tekniikka) :

Tein tasausleikkauksen. Aloitin niskasta, johon otin vaakaosion. Leikkasin 0-linjassa kämmen puolelta. Etenin ylöspäin vaakaosio kerrallaan. Korvien kohdalla otin myös sivut mukaan. Tarkistin leikkauksen niin, että asiakas laittoi pään rintaa vasten ja sivut niin, että asiakas taivutti päätä kohti olkapäätä. Kuivauksen jälkeen tarkistin vielä kuivana. 

Lettikampaus raudalla:

Aloitin kampauksen niskasta, johon tein ensimmäiset kiharat. Laitoin raudan alle kiharasuihkeen ja käytin kiharoiden tekemiseen suoristusrautaa. Kun olin kihartanut takahiukset, nyöritin kolme nyöritystä ja kiinnitin pinneillä. Sivuilla kiharsin loppuun ja tein molemmin puolin hollantilaiset letit jotka yhdistin nyörityksen alapuolelle taakse. Kiinnitin ruusut pinnien avulla kampaukseen. Kiinnitin lopuksi kampauksen lakalla. 

Oma arviointi:

Mielestäni näyttötyöt menivät hyvin. Leikkaukset sujuvat minulta jo hyvin, vaikka eniten parannettavaa minulla on kerrostusleikkauksessa, sillä sitä saa asiakastyössä hieman harvemmin harjoittaa. Kampausrullakampaus meni yllättävän hyvin, vaikka se on mielestäni heikon osaamiseni tällä alalla. Kampauksen tekemisessä oppimisvaraa on vielä kampauksen painopisteiden ja muodon hakemisessa. 

9. maaliskuuta 2020

Partamuoti 2020

2020 luvun partamalleja on monenlaisia. On pitkää, on lyhyttä sekä siistiä, että hieman rennompaa.
Parta on tällä hetkellä muodissa ja katukuvassa näkee partaa melkein kaikilla miehillä.

Varsinkin nuorison keskuudessa näkee feidattua partaa. Parta voi olla pidempää tai lyhyttä, mutta parran muotoilussa näkyy tyylikästä feidiä.

Lyhyempää ja klassista partaa näkee myös paljon. Parta voi olla hyvin siistitty ja myös hieman rennompi ja sekaisempikin parta on vahvasti läsnä muodissa.

Lopuksi löytyy myös pidemmän parran ihailijoita. Enää ei välttämättä pitkän parran omaavat miehet edusta mitään moottoripyöräjengiläistä vaan pidempää partaa löytyy myös muiltakin rokahtavampaa partaa rokkaavat tyypit. 

Kolmas parranmuotoilu sekä värjäys

Aloitin ensin vetämällä ylimääräiset pitkät karvat pikkukoneella. Tämän jälkeen tekn yhden kuuman hauteen, jonka jälkeen aloitin parran ajon poskista sekä kaulan alueelta. Sen jälkeen pyyhin ylimääräiset vaahdokkeet pois pyyhkeellä.
Tämän jälkeen valitsin parralle värin luximan men sarjasta. Rajat suojasin suoja-aineella, jonka jälkeen levitin värin ja annoin vaikuttaa 15 min.
Lopuksi levitin after shaven sekä partaöljyä partaan.

Toinen parran muotoilu sekä värjäys

Aloitin ensin muotoilun tekemällä rajat pikkukoneella ja tämän jälkeen muotoilin partaa pikkukoneella vapaalla kädellä sekä kamman päältä. Tämän jälkeen tein yhden lämpimän hauteen ja sen jälkeen ajoin ylimääräiset partakarvat veitsellä vaahdokkeen kanssa. Lopuksi pyyhin ylimääräiset vaahdot pois.
Värjäykseen valitsin hieman tummemman värin luximan miessarjasta. Annoin vaikuttaa 15 min. Kun parta oli pesty, laitoin after shaven sekä partaan partaöljyn. 

Parran muotoilu sekä värjäys

Aloitin parran muotoilun ensin tekemällä rajat pikkukoneella, jonka jälkeen muotoilin vapaalla kädellä pikkukoneen kanssa partaa. Tämän jälkeen tein yhden lämpimän hauteen ja aloitin ajon veitsellä vaahdokkeen kanssa. Ajoin ensin posket ja tämän jälkeen kaulan alueen ja vielä lopuksi viikset.
Tein yhden viileän hauteen, sillä kaulan alue tihkui hieman verta.
Värjäsimme parran luximan miessarjalla ja värjäsimme samalla myös hiukset. Laitoimme hieman kylmemmän sävyn partaan, sillä parta oli hieman oranssimpi kuin hiukset. Annoin vaikuttaa 15 min.
Kun olin pessyt parran ja hiukset sekä föönannut hiukset, laitoin after shaven sekä partaan partaöljyn.

Amerikkalainen parranajo asiakkaalle

Ensin vedin asiakkaan pitkät partakarvat pikkukoneella, jottei ajaminen revi veitsellä.
Tämän jälkeen tein kaksi lämpö haudetta pyyhkeillä. Viimeisen hauteen aikana kävin tekemässä vaahdokkeen. Otin viimeisen hauteen pois ja levitin välittömästi vaahdokkeen kaikkialle parta-alueelle. Aloitin veitsellä ajamisen ohimoilta, tämän jälkeen poskilta ja kaulan alueen ja sen jälkeen siirryin toiselle puolelle kasvoja ja tein tämän saman. Sen jälkeen ajoin keskikaulakohdan, leuan alueen, huulen aluepuolen sekä sen jälkeen viikset. Kun olin ajanut koko parran tarkistin jäikö mitään ylimääräistä ja sen jälkeen pyyhin ylimääräiset vaahdokkeet pois pyyhkeellä.
Seuraavaksi oli vuorossa hieronta, jonka tein hierontaöljyllä. Aloitin otsasta ja menin kohti kaulaa kevyesti ja rauhallisesti hieroen. Hieromisen jälkeen tein yhden lämpöhauteen. Kun haude oli hetken ollut otin sen pois ja pyyhin sillä ylimääräiset öljyt pois ja lopuksi laitoin vielä viileän hauteen.
Lopuksi laitoin desinfioivan suihkeen sekä after shaven.

2. maaliskuuta 2020

Parran muotoilu harjoituspäähän osa 2

Toisen leikkauksena leikkasimme vähän lyhyempänä mallina. Porrastettiin ensin ja vedettiin sivut hieman keskelle. Sivut vedettiin taas kohti poskea ja kohti niskaa. 
Lopuksi siistittiin pikkukoneella muotoa. 

Parran muotoilu harjoite harjoituspäähän

Teimme ensimmäisenä pitkän mallisen parranmuotoilun harjoituspäähän. Parta kasteltiin ja ositettiin puoliks puolesta välistä. Karvat leikattiin pystyosioissa kummankin puolen omalla puolella kohti suoraan pois kasvoilta. Tämän jälkeen leuan alapuolelta leikattiin karvat vaakaosioissa kohtisuoraan alas. Tämän jälkeen parta porrastettiin niin että kehälinja piteni eteenpäin. Ennen kuivaamista vielä vedettiin pulisongit vedettiin kohti poskia ja leikattiin poikki sekä kaulan puolella myös kohti niskaa ja suoraan poikki.
Föönaamisen jälkeen tehtiin hienosäätöä kuivaleikkaamista vapaalla kädellä, muotoilusaksilla pehmentämään paksuja kohtia sekä siistimään irto/sojottavia karvoja sekä muodon rajoja pikkukoneella.

Pitkän tukan permanentti