20. maaliskuuta 2020

Etäehtävä juhla- ja teemakampaus: juhlakampaus kiharapohjatyöllä

Aloitin kampauksen tekemisen kiharoilla. Katsoimme Kevin Murphyn tutoriaalivideon beach wavy - kiharoista. Jaotukset olivat aika suuria eikä tarvinnut olla niin tarkka osituksen kanssa. Tein ensin jakauksen hieman toiselle puolelle ja lähdin kihartamaan.
Otin jakauksen toiselta puolelta ison vaakaosion ohimon kohtaa ja kiharsin tämän koko osion kerralla pitäen rautaa vaakana. En vääntänyt hiuksen tyveä tai ihan latvaa kihartimeen. Tämän jälkeen kiharsin loput toiselta sivulta ensimmäisen osion alapuolelta. Toisen puolen kiharsin samalla tavalla.
Takana otin ison vaakaosion kruunuosiosta ja kiharsin koko osion kerralla. Tämän jälkeen jaoin takaosan pystyosana kahteen osaan ja molemmista osioista vielä puoliksi vaakaosassa ja kiharsin nämä neljä osaa omanaan.
Kun kiharat olivat jäähtyneet kampasin kiharat sormien avulla.
Tämän jälkeen aloitin kampauksen tekemisen.

Päätin tehdä kiharaisen nutturakampauksen niskaan. Aloitin niin, että olin vaakaosion niskaan niin, että niskaan jäi noin sentin kokoinen vaakaosio. Tämän latvan tupeerasin, johon kiinnitin valkin pinneillä. Tämän jälkeen aloin kiinnittämään valkkiin kiharaosia. Kruunuosion tupeerasin ja kieputin pystyosioittain, jotta pinnasta tulisi rennompi. Kiinnitin kruunuosion hiukset valkin päälle. Pidemmälle jakauksen puolelle tein ranskanletin ja toiselta puolelta jätin ohimon vierestä hiuksia auki. Kiinnittelin kaikki loppu kiharat valkkiin kiinni ja asettelin kiharoita. Halusin vielä kiinnittää koriseen tuomaan kampaukseen juhlallisuutta.
Lopuksi siistin mahdollisimman paljon pintaa.

Käytin työssäni kiharrinta sekä kiharoiden alle suihkutin Goldwellin Curly Twistiä. Käytin lakkaa pienten hiusten kiinnittämiseen. Tupeerauksessa käytin tupeerauskampaa sekä pinnan siistimiseen kolme piikkistä "kampaa".

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pitkän tukan permanentti